Pecha Kucha arvioinnista

Oho. Jopas oli antoisa päivä. Saattaa tietysti olla, että myös alkuviikko oli ohjannut minua tähän, kun olin maanantain ja tiistain työnohjaajakoulutuksessani. Tein nimittäin viimeisen version tänään ensi-iltansa saaneesta pecha kuchastani vielä eilen illalla. Asia oli siis vähintäänkin ns. pinnalla, kuten on ollut viimeiset päivät, viikot  ja kuukaudet jo muutenkin.

Presenting: Pecha Kucha -esitykseni arvioinnista erään ammattikorkeakouluopettajan työssä

Saamani palaute työstäni oli hämmentävän positiivista. Sanat vaikuttava, vakuuttava ja ammattimainen toistuivat niin usein, että olin todella onnellinen menetelmästä kuunnella selin tätä kehua. Eilisessä työnohjaajakoulutuksessani johtamisen guru Pauli Juuti totesi ihmisen tarvitsevan päivittäin neljä halia. Sain palautteesta varmasti viikon täydeltä haleja.

Rinta rottingille, armahat!

Lupasin opekollegoilleni kertoa, kuinka tämä tekele toteutui käytännössä. Ensin kuitenkin haluaisin vastata muutamaan kommenttiin. Sain jälleen huomata, että ihminen on juuri niin osaava kuin päättää olevansa.

"Sinähän teet näitä varmasti jatkuvasti." Noh, tämä oli toinen pecha kuchani ja ensimmäinen itse tekemäni YouTube-video.

"Ihan harmittaa, etten ole noin luova." Kukas sen luovuuden määrittelee? Minulla kesti kaksikymmentä vuotta aikuisuutta myöntää itselleni, että kaipas minä olen sitten luova.

"Käsikirjoittaminen tulee sinulta kuin itsestään." Tämä ei ole totta. On varmasti niin, että viestinnän alalla kirjoitan keskimääräistä enemmän ja tarinankerronta on yksi keinovalikoimastani. Kuitenkin juuri samasta syystä itselläni on järkyttävän suuri itsekritiikki, kun en kuitenkaan ole esimerkiksi käsikirjoittamisen ammattilainen. Tai no, en koe olevani sellainen. Ehkä liike-elämän tarpeisiin olenkin riittävällä tasolla.

Työtä se kuitenkin vaatii

Helpolla ei tämäkään video syntynyt ja ehkä minä nyt saamani palautteen perusteella voin olla semi-tyytyväinen tuotokseeni. On kuitenkin hämmentävää huomata, kuinka paljon asian valmistelua ja pohdiskelua noin lyhyen esityksen tekeminen vaatii ja toisaalta kuinka antoisaa juuri valmistelu on.

Pecha Kucha menetelmänä on sen verran kiinnostava, että heräsin tänään neljältä tekemään yhden työhöni liittyvän esityksen. 6 min 40 s on aikana niin lyhyt, että sen verran tohtii pyytää käytettäväksi henkilökohtaisiinkin tarkoituksiin ihan keneltä tahansa organisaatiossa. Nyt olen siis kolmen pk-kokemukseni myötä jo melkoinen konkari, ja suosittelen kokeilemaan muotoa kaikenlaisiin ehdotuksiin ja vaikka omaan urasuunnitteluunkin.

Perustyökaluja perusjampoille

Sitten ne työkalut, joita käytin tämän varsinaisen mestaritekeleen (rumpujen pärinän takana pientä itseironiaa) tekemisessä:

• PowerPoint. Tämä hyvä ystävämme on muuten kiva kaveri, mutta nauhoittaminen on luokattoman huonolaatuista. Diojen välille syntyy auttamatta tauko ja ääni suhisee jopa nykyistä versiotani enemmän. "Siirry seuraavaan diaan" Siirtymät-välilehden takana auttaa ajastamisessa. Pecha Kuchassa tähän asetetaan siis 20 sekuntia eli 00:20,00.
• Icecream Screen Recorder. Koska PowerPointin video-ominaisuudet pettivät minut laadullaan, päädyin kokeilemaan useampia tallennusohjelmia. Parhaimmaksi (lue:ilmainen) minulle osoittautui Icecream Screen Recorder. Tallensin siis käytännössä näyttöä ja puhuin tietokoneen lähettyvillä. Ulkoinen mikrofoni tarjosi hieman paremman äänenlaadun, mutta minulle kelpasi tämäkin.
• Pixabay. Moni kysyi, olenko asetellut sammakoita eri asentoihin. Nope, kyseessä on ihan kuvapankkikuvat, jotka löysin kuvapankista. Suosin Pixabayta myös sen vuoksi (myös opettajan työssä), että kaikkia kuvia voi käyttää huolehtimatta tekijänoikeuksista ja ilman erillisiä kuvaoikeusmerkintöjä.
• YouTube. Varsinaisen videon julkaisin juutuupissa sen vuoksi, että sen käyttö opetustilanteessa on huoletonta. Tokihan myös offline-versio olisi ollut saatavilla. Musiikki oli editoitu videoon YouTuben valikoimasta.

Ei näiden työkalujen käyttö minusta mitään videotuotannon ammattilaista tee, mutta tarkoitukseni onkin osoittaa, että kevyempikin kelpaa. Saa käyttää, mutta ei ole pakko. Sama pätee myös videon käyttämiseen omassa opetustyössä. Ppt-pohjankin tarjoan pyydettäessä, jos haluat käyttää sammakoita toiseen tarkoitukseen. 

Kurkur, karevit.

Rajat, sopimukset ja perustehtävä

Tänään keskustelimme opettajan työstä kolmesta näkökulmasta, jotka saimme myös kotitehtäväksi mietittäväksi. Kuuliaisena opiskelijana (lue: selkäkipuisena) jäin luokkaan pohdiskelemaan, kuinka nämä kolme sanaa näkyvät opettajan työssä. Jänskä juttu muuten, että olin jo aiemmin päivän aikana poiminut nämä sanat ja päättänyt kirjoittaa seuraavan blogikirjoitukseni tästä. Mieleeni nousi kolme esimerkkiä.

Ei kuulu asiaan

Eräässä opetusseurannassa kiinnitin huomiota opettajan (kenties huomaamattomaan) pyrkimykseen kaveerata oppilaiden kanssa. Se ilmeni mm. hauskoilla tarinoilla omasta elämästä, jotka joko sopivat tilanteeseen tai useimmiten eivät. Minulle tämä oli piinallista seurattavaa ja mieleeni tuli ne viisikymppiset "ikinuoret", jotka pyrkivät osoittamaan kaveruuttaan roikkumalla baaritiskillä ollessani parikymppinen. Melko säälittävää. Opekorkean opettajamme sanoi hyvin, että pitämällä suhteen asiallisena helpotamme opiskelijankin suhtautumista: Ei opettajan kanssa tarvitse olla kaveri. Pahimmillaan opiskelija luulee sen olevan jonkinlainen opiskelumenestyksen edellytys.

Ei sisälly sopimukseen

Ollessani projektipäällikkönä Intranet-projektissa päädyin useamman kerran  perustelemaan, kuinka organisaatio "omistaa" tiedon ja esimerkiksi työntekijöidensä koulutusmateriaalit. Sama tilanne ei välttämättä ole oppilaitoksissa. Ja jos jonkun tietyn osaamisen hyödyntämisestä onkin tehty työsopimus, voiko opettaja hyödyntää samaa osaamistaan muuallakin ja laskuttaa siitä esimerkiksi sivutyönä? Tämä sivusi nyt minun työpöydälläni päivittäin (ja useampaan kertaan) esiintyvää asiaa eli työn pirstaloitumista. Uskon vahvasti siihen, että jatkossa ansiot koostuvat useammasta purosta ja opettajakin voi näin ollen hyödyntää osaamistaan entistä vapaammin. Tiukat kilpailijakiellot tai karenssit eivät avoimen tiedonjakamisen maailmassa enää toimi. Toki näistäkin pitää kuitenkin aina sopia.

Ei kuulu mulle

Viimeinen syventävien opintojen esitys koski Lean-johtamismenetelmää. Opettajan työssä hukan metsästäminen ja poistaminen tarkoittaa mm. työajan oikeanlaista käyttämistä. Esimerkiksi työelämän toimeksiantojen projektitöissä opettaja kenties saisi asian tehtyä helpommin itse, mutta sepä ei ole tarkoitus. Opettaja pysyköön roolissaan ja täyttäköön työaikansa niillä tehtävillä, jotka kuuluvat oppimisen tukemiseen.

Eräässä ajanhallinnan valmennuksessa kouluttaja pyysi jakamaan työajan kiireellisyyden ja tärkeyden mukaan ja visualisoimaan (Leanin hengen mukaisesti) ajankäytön esimerkiksi työviikon osalta. Asioihin pitää pystyä vaikuttamaan ennen kuin on pakko. Valtaosalle meistä juuri tärkeät ja kiireettömät tehtävät ovat niitä, joiden tekemiseen meidät on palkattu.

 

Yhteenveto opetusharjoittelusta

Harjoittelin opettajuutta kahdella kurssilla: viestinnän pakollisella peruskurssilla suomeksi ja valinnaisella Business English -kurssilla englanniksi. Olin tyytyväinen, että vierailijaluentojen sijaan olin harjoittelijana edes jonkinlaisen ajanjakson, vaikka aika jäikin lyhyeksi. Erityisen tyytyväinen olin valintaani jakaa harjoittelu kahdelle kurssille, sillä kokemukset täydensivät toisiaan. Ilman toista olisi mielikuva ammattikorkeakoulun opettajan arjesta jäänyt olennaisesti heikommaksi.

Ei opetussisältöjä, vaan työelämäprojekteja

Ensimmäinen yllätykseni oli, että viestinnän kurssilla ei ollut ennalta määriteltyä kurssisisältöä tai se oli ainakin vähintäänkin väljä. Sen sijaan oli työelämälähtöinen projekti, jonka parissa joukko opiskelijoita hääräsi. Mistään projektityöskentelystä ei valitettavasti voinut puhua, kuten aiemmassa blogissanikin jo totesin.

Ammattikorkeakoulun on kuitenkin pakko ottaa koppi työelämäprojekteista, mikäli se haluaa säilyttää asemansa käytännönläheisenä opinahjona. Kun toistaiseksi yritysmaailmasta on riittänyt harjoitteluprojekteja, niitä pitää ohjata taiten. Koulutuslaitoksella on itse asiassa jopa kovemmat vaatimukset ammattitaitoisesta ja järjestelmällisestä projektinhallinnasta kuin yksilöillä yleensä.

Kansainvälisyys luontevana osana opiskelua

Omasta valmistumisestani tulee tänä vuonna kuluneeksi 16 vuotta. Tuolloin koulullamme oli vuosittain haku vaihtoon, jonne valittiin muistaakseni kaksi motivoitunutta opiskelijaa. Suomen lumilla ei paljon vaihto-oppilaita näkynyt.

Sama opinahjo (eri rakennuksessa tosin) on tänä päivänä sujuvasti kansainvälinen. Koulun ruokalassa kuuluu kenties enemmän englantia kuin suomea. Opiskelijoista valtaosa asuu jossain vaiheessa ulkomailla, ja siihen kannustetaan erittäin vahvasti. Hyvä näin. Tästä opiskelijat saavat kilpailuvaltin työelämään, isomman kuin ymmärtävätkään.

Kenestä on opettajaksi?

Kävellessään campuksella ei lasi-ikkunoiden takana välttämättä edes tiedä, kuka luokassa on opettaja. Opettajan rooli on jo kauan aikaa sitten muuttunut luennoitsijasta ohjaajaksi, henkilökohtaiseksi oppimisen valmentajaksi. Yllättävän hyvin opettajakunta on ottanut vastaan tämän muutoksen, vaikka ulkopuolinen ei varmasti näekään koko todellisuutta.

Harvassa ovat ne ammatit, jotka muuttuvat yhtä käänteentekevästi verrattain lyhyessä ajassa. Kuvittele vaikkapa englanninopettajaa, joka on työskennellyt 30 vuotta, ja mieti viime vuosien muutosvauhtia. Ennen opettaja kävi kenties kirjaa läpi ja opetti tietyn kappaleen kurssisuunnitelman mukaisesti. Tänään hän on osa opettajatiimiä, joka suunnittelee, hallinnoi ja vie läpi isoja työelämäprojekteja. Hän henkilökohtaistaa herkällä korvalla opiskelijan oppimistarpeiden mukaisesti ja ohjaa eteenpäin. Aiemmin hän kenties hoiti oman leiviskänsä ja ohjasi korkeintaan opinto-ohjaajalle.

Käytännön työskentely, opetusmenetelmät, oppimiskäsitys ja vieläpä teknologia ovat muuttuneet kiinalaisen ajanlaskun mukaan aivan hujauksessa. Vahva on se opettaja, joka tunnustaa (tai ylipäänsä tunnistaa) vaikeutensa pysyä perässä. Pelkkä sisältöosaaminen ei enää kannattele opettajan ammattitaitoa.

Internship in English

Tomorrow we will be training together with a friend of mine who is studying to become an English teacher. Our traineeship is part of Business English course so it is good to have such an expert with me.

To teach or not to teach

To teach in English is actually a bit easier for me. I need to stay focused which makes my appearance a bit less bubbly and more peaceful. This is clearly beneficial for the students as well. Besides, when starting my training career at Borealis, most of my trainings were in English. Hence the warm feeling.

Although English is not even close to being my native language, I usually am able to find the correct vocabulary without any trouble - at least as well as in my mother tongue. ; ) Fortunately, I also have my professional English teacher with me for backup.

Coping with Co-operation

This was my biggest co-teaching experience so far. For sure, we have shared responsibilities related to training sessions in my current and previous jobs but now we put much effort to designing our module together. And how stressful was that!

Time-wise the effort in planning phase was at least double the work amount compared to doing it alone. We had to come back to decisions made several times partly also because of poor or at least ununified documentation. I learned or was reminded that I have a tendency to re-open so called closed cases, decisions that were already made (or at least so the other one thought). This was annoying for the other one yearning to have the structure fixed on a much more detailed level.

Here and there

Our module consists of four contact hours and online lessons (built on Eliademy). The first of two contact sessions will be tomorrow. Students are already enrolled into online module and have done a pre-task analyzing a professional on Twitter and building an imaginery tweet for them.

The structure of the class needs to be well discussed before-hand. We have agreed with my co-teacher to agree on pretty much everything in front of class, a bit like parents in front of their children. That is why we also agreed on who's taking the lead in each part.

Our session tomorrow is divided into four as seen in our manuscript. After the class we are prepared to remain available for the students in case they are having trouble e.g. with the online learning interface that they are not familiar with.

Building my personal brand, contact session 8 Feb

1. Introduction 16.00 - 16.15
• course basics - Maria
• class structure - Hani
• module structure - Maria
• presenting the final task - Hani
• evaluation - Maria
2. Terminology 16.15 - 16.40
• dividing into groups - Hani
• task description for terminology definitions - Hani
• group presentations and questions - Hani and Maria
3. Tweet Analysis 16.40 - 17.15
• pre-task discussion - Maria
• discussion outcome: a few examples - Hani
• Now you tweet - Hani
• a few examples - Maria
4. Closing 17.15 - 17.30
• orientation to core messages - Maria
• example process - Hani
• example process - Maria
• Presenting Eliademy - Hani
• Orientation question - Maria

 

Projektihyöskentelyä

Ammattikorkeakouluopiskeluun kuuluu nykyään aivan erilainen määrä työelämälähtöisiä projekteja. Käytännössä opiskelijat esimerkiksi järjestävät jotain tapahtumaa ja oppivat siinä samalla osin oman työnsä kautta esimerkiksi palvelumuotoilua, viestintää, tutkimusmenetelmiä, yritystoimintaa tai vieraita kieliä. Projektien ympärillä työskentelee siis opiskelijaryhmän tai -ryhmien lisäksi iso joukko eri oppiaineiden opettajia, oppilaitoksen yhteyshenkilöt sekä luonnollisesti toimeksiantajan edustajat.

Aivan kuten ilmiöoppiminen on mullistanut peruskoulun opettajien työnkuvaa, näin tiivis projektilähtöisyys rikkoo rajoja ammattikorkeakouluopetuksessa. Sirpaleita syntyy väistämättä.

Huoli brändimielikuvasta

Opettajat edustavat oman asiantuntijabrändinsä lisäksi oppilaitoksensa brändiä. Kaikki ylimääräinen sähellys heijastuu arkityöhön epäammattimaisena vastuunpompotteluna. Jos vastuuta ei ole määritelty kenellekään, kukaan ei voi myöskään tietää, kenelle vastuu kuuluu. Pohdin aiemmin, minkä yksittäisen asian laittaisin oppilaitoksessani ns. kuntoon ja päädyin sisäiseen viestintään. Aivan olennainen osa tätä on vastuiden määrittely ja niistä viestiminen.

Opiskelijat ovat sisäisiä asiakkaitamme, myöskin brändimme edustajia. Mikäli heidän projektiryhmänsä jää ilman asiallasta ohjausta (työelämässä ohjausryhmä), tehdyn työn laatu ja samalla brändimielikuva heikkenevät toimeksiantajan silmissä. Auts! Kun työelämäyhteistyö on kuitenkin niitä tärkeimpiä oppilaitoksen tehtäviä, ei sitä yksinkertaisesti kannata jättää ymmärtäväisen toimeksiantajan varaan.

Projektityöskentely!

Projekti, jossa olin opetusharjoitteluni kautta mukana on vuosittainen tapahtuma, jossa oppilaitos on saanut olla mukana jo useamman vuoden ajan. Siksi minua hieman harmittaa, että varsinainen projektinhallinta (niitä tärkeimpiä työelämän taitoja) jäi ainakin kyseisessä projektissa heikoille kantimille. Asia ei olisi vaikea ja edellyttäisi "vain" sovittuja toimintamalleja, joita voisi toistaa vuodesta - ja projektista - toiseen.

Onneksi uskon oman oppilaitokseni näkevän työelämälähtöisten projektien arvon ja saattavan projektihallintansa ja sisäisen viestintänsä sille tasolle, että ne oikeat työelämän yritykset voivat hakea parhaita käytäntöjä opiskelijoilta.

Nainen, jolle runko on tärkein!

Opetusharjoittelun sisältösuunnittelussa mieleeni tulee vanha sovinistituttavani, joka painotti hyvän rungon merkitystä. Nyt näin yllättävässä yhteydessä olen huomannut sen sittenkin olevan minullekin tärkeä.

Runko luo liikkumavaraa

Opetustuntini parani huomattavasti jo toisella kerralla, kun minulla oli olemassa vain runko, vaihtoehtoisia ajatuksia etenemistavoista ja vieläpä vähän liikkumavaraa. Jos sisältö (ja aineisto) on lukittu kovin tarkkaan, on siinä kohdassa vaikeampaa joustaa, vaikka näkisikin sen tarpeelliseksi.

Opeopinnoissa olemme puhuneet ydinaineksesta (must-know), täydentävästä aineksesta (should know) ja erityisaineksesta (nice to know). Tämä tarkoittaa lähinnä sisältöasioiden luokittelua opiskelijan (tilanteen) kannalta tärkeään ja vähemmän tärkeään.

Itselleni loin liikkumavaraa ennemminkin sillä perusteella, mitä voin tarvittaessa jättää joko seuraavalle kerralle tai siirtää kotitehtäväksi. Jo toisella kerralla minulla oli pitkän ppt-esityksen sijaan vain paperille kirjoitetut pallurat kuvaamassa, kuinka tunti etenee. Ajattelin ensin sen edellyttävän rohkeutta, ettei ole ppt-esityksiä, mutta oikeastaan tunsin itseni huomattavasti vähemmän toopeksi.

Eikö sisältö olekaan kuningas?

Huomasin kokemattoman opettajan (siis itseni) helposti aloittavan suunnittelunsa juuri siitä sisällöstä käsin, mitä pitäisi välttää. Mieluummin kannattaisi lähteä arvioinnista ja siirtyä sitä kautta oppimistavoitteisiin. Vasta sen jälkeen voi miettiä, kuinkahan tämän parhaiten oppisi (menetelmät) ja viimeisenä mitä siihen kuuluu (sisältö).

Lyhyen pätkän sijaisopettajana tämä ei kuitenkaan käy niin yksioikoisesti. Oikeudenmukainen arviointi on erittäin haastavaa, eikä välttämättä edes tarkoituksenmukaista lyhyessä sijaisuudessa. Riippumatta siitä, antaako opiskelijoille numeroita, kannattaa mieli ohjata ensmmäisenä arviointiin tai tavoitteisiin kuin hätäillä sisältöön. Näin tulee välttäneeksi myös nippelitasolle törmäämisen.

Koko kurssin runko kateissa

Entäs kun sijaisena pääset osaksi kurssia, jossa vastuullasi on vain yksittäisen tunnin ohjaus? Silloin opetus muuttuu enemmän vierailijaluennoksi tai yksittäiseksi työpajaksi.

Omalla kohdallani opetuskertoja oli ensimmäisellä kurssillani alkujaan viisi. Vaan kuinka siinä kävikään? Yksi peruuntui, yksi tuli lisää, yhden ajankohta siirtyi ja kahden (toivottu) sisältö muuttui vielä tuntia ennen opiskelijoiden tapaamista. Just.

Onneksi pystyin tällä kertaa olemaan verrattain aktiivinen itse ja löysin loppujen lopuksi oikeat kontaktit selvittääkseni, mitä minulta (tai oikeastaan opiskelijoiltani) odotetaan ja kuinka se sijoittuu ajallisesti omaan osuuteeni. Kun kurssin suunnitelma on kateissa ja opiskeluun aivan olennaisesti liittyvä projekti jokseenkin heitteillä, on opettaja varsin selkärangaton ilman runkoaan.

Opetusharjoittelun iloja ja haasteita

Teen opetusharjoitteluni kahdella eri ammattikorkeakoulun kurssilla: Viestintä 1 ja Business English. Viestinnän kurssi alkoi yhden opintopisteen arvoisella osuudellani viime viikolla. Jätin tarkoituksella tunnin reflektoinnin vähän myöhäisemmäksi, sillä heti tunnin jälkeen olisin vain ruoskinut itseäni ja nyt olen itselleni jo hieman armollisempi (kehittävää otetta kuitenkaan unohtamatta).

Tunnin suunnittelua vaikeutti kolme asiaa:

• Ryhmäkoko oli epäselvä. En tiennyt, onko luokassa 6 vai 25 opiskelijaa.
• Sain uutta tietoa toivotuista sisällöistä ja kurssiin liittyvästä projektista pari tuntia ennen tunnin alkua.
• Ajankäyttö (eli lähitunnit) muuttuivat moneen kertaan.
• Tein vääriä olettamuksia.

Mikään kolmesta kohdasta ei ole selittelyä ja opettajana on toki minun vastuullani ottaa selvää. Minun olisi ehdottomasti pitänyt tehdä harjoitteluni vasta aloituskerran jälkeen, jotta se "oikea opettaja" olisi esitellyt minut ja olisin tutustunut ryhmään rauhassa. Nyt opiskelijat eivät tienneet minusta mitään (ja minä oletin heille kerrotun minusta).

Tällaiset tilanteet eivät myöskään ole tavattomia opettajalle, enkä minä niistä hermostunut. Työelämässä on aivan tavallista, että kaikkea tietoa ei ole saatavilla tai sitä ei hoksaa hakea etukäteen. Minun olisi pitänyt jättää osuuteeni sen verran tilaa, että olisimme voineet ensimmäisellä tunnilla vaikka vain esitellä projektia, jonka viestintää kurssilla harjoittelemme.

Nyt tein sen kouluttajan tyypillisimmän virheen: "Vastuullani on kaikessa viisaudessani välittää tämä kaikki tieto teille ja nyt minulla on kiire." Sainkin nyt yllättäen kaksi lähituntia vähemmän tai ne ovat eri kohdassa projektia. Harmistuin, kun en ollutkaan luonteva osa heidän oppimisprosessiaan ja tunsin itseni ulkopuoliseksi, juuri sellaiseksi paapattajaksi, mitä en halunnut olla. Pöh.

Tällainen pienen (1 op) osuuden vetäminen isomman kokonaisuuden aluksi on melko vaikeaa. Lähikertoja on vähän, niin myös arvioitavia "tuotoksia", joten kokemus jää väistämättä irralliseksi kokonaisuudesta ja tulen olemaan opiskelijoille vain se "muutaman kerran sijainen". En halua kuitenkaan suhtautua näihin kertoihin kuin vierailijaluentoina (mikä toki olisi helpompaa), sillä juuri tuo opettajan arkityö ja etenkin yhteys työelämäprojekteihin on se minua kiinnostava asia.

Tänään on uusi kerta. Olen valmistautunut pienempään omaan osuuteen, mutta lähitapaamisen valmistelujen suhteen minulla on 200 % varmempi olo. Koska olen käynyt seuraamassa myös muita projektiin liittyviä tunteja, pystyn liittämään viestinnän tarpeen paremmin projektiin ja seuraavatkin lähikerrat ovat paremmin ruksuttumassa. Saas nähdä, mitä mieltä olen kohta.