Kävin tänään taas seuraamassa opetusta ajatuksenani saada vähän taustatietoa työelämäprojektista, joka liittyy huomenna alkavaan opetusharjoitteluuni. Koska kyseessä oli päivän ensimmäinen tunti, olin luonnollisesti ensimmäisenä paikalla. Paljon minun jälkeeni (viisi minuuttia ilmoitetun aloitusajan jälkeen) paikalla oli jo hyvä joukko opiskelijoita, ei toki vielä kaikki tai opettajaa.
Hämmennyin uudelleen opiskelijoiden tavasta tulla ja mennä kesken tuntien. Kyllä minä kaipaisin opettajana sitä, että voin aloittaa ja lopettaa ja välissä ovi on kiinni. Näin haluaisin toimia työelämän kokouksissakin. Vaan eipä se toimi sielläkään.
Opettajana olikin tänään eri henkilö kuin ketä odotin. Kaksikko oli sopinut vaihtavansa tuntiensa järjestystä, jotta ryhmä pääsee tapahtumasuunnittelussaan vauhtiin. Hyvä niin. Kokeneelta vaikuttavan opettajan ote oli lämminhenkinen ja arvostava. Kiinnitin erityistä huomiota siihen, että hän puhui parikymppisille opiskelijoilleen nostaen esiin heidän työkokemustaan.
Monesta edellisestä opetusseurannasta poiketen opettajalla oli sivurooli. Hän siirsi vastuuta voimakkaasti opiskelijoille ja oli toki tukena, mutta ei lähtenyt liikaa auttamaan. Esimerkiksi aloittaessaan asiakaspolun suunnittelua hän pyysi vain googlaamaan sanalla "service blue-print" ja lähti siitä vauhdikkaasti kohti käytäntöä.
Tilanteet muuttuvat todella nopeasti oppilaitoksissa, aivan kuten oikeissakin työelämän projekteissa. Näin liittyessään projekteihin ja työyhteisöön vain lyhyeksi ajaksi jää pakostakin hieman irrallinen olo. Minähän olen nimittäin tottunut siihen "nyt on kaksi tuntia englantia, seuraavaksi tunti matematiikkaa" -tyyliin. On siis hyvin luultavaa, että oppijan kokemus ei muodostu samalla tavalla rikkonaiseksi (ja sillähän vasta onkin merkitystä). Ehkä on jopa niin, että opiskelijat vallan vasiten näin totutetaan työelämään projektityöskentelyn kautta. Vielä kun oppisivat tulemaan ajoissa ja olemaan aidosti läsnä.
Opetusseurantaa koossa 17 h.
Hämmennyin uudelleen opiskelijoiden tavasta tulla ja mennä kesken tuntien. Kyllä minä kaipaisin opettajana sitä, että voin aloittaa ja lopettaa ja välissä ovi on kiinni. Näin haluaisin toimia työelämän kokouksissakin. Vaan eipä se toimi sielläkään.
Opettajana olikin tänään eri henkilö kuin ketä odotin. Kaksikko oli sopinut vaihtavansa tuntiensa järjestystä, jotta ryhmä pääsee tapahtumasuunnittelussaan vauhtiin. Hyvä niin. Kokeneelta vaikuttavan opettajan ote oli lämminhenkinen ja arvostava. Kiinnitin erityistä huomiota siihen, että hän puhui parikymppisille opiskelijoilleen nostaen esiin heidän työkokemustaan.
Monesta edellisestä opetusseurannasta poiketen opettajalla oli sivurooli. Hän siirsi vastuuta voimakkaasti opiskelijoille ja oli toki tukena, mutta ei lähtenyt liikaa auttamaan. Esimerkiksi aloittaessaan asiakaspolun suunnittelua hän pyysi vain googlaamaan sanalla "service blue-print" ja lähti siitä vauhdikkaasti kohti käytäntöä.
Tilanteet muuttuvat todella nopeasti oppilaitoksissa, aivan kuten oikeissakin työelämän projekteissa. Näin liittyessään projekteihin ja työyhteisöön vain lyhyeksi ajaksi jää pakostakin hieman irrallinen olo. Minähän olen nimittäin tottunut siihen "nyt on kaksi tuntia englantia, seuraavaksi tunti matematiikkaa" -tyyliin. On siis hyvin luultavaa, että oppijan kokemus ei muodostu samalla tavalla rikkonaiseksi (ja sillähän vasta onkin merkitystä). Ehkä on jopa niin, että opiskelijat vallan vasiten näin totutetaan työelämään projektityöskentelyn kautta. Vielä kun oppisivat tulemaan ajoissa ja olemaan aidosti läsnä.
Opetusseurantaa koossa 17 h.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti